Noppa

Noppa
Ketunpolun Kooky Dice

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Meidän Figo aloitti terapian

Figo ja viimeiseksi jäänyt side
Vihdoin ilman sidettä

Näin alkuun fysioterapian, katsotaan sitten missä vaiheessa sinne kallonkutistajalle. Vesiterapiaan halusin Figon heti saada ja onneksi sellainen löytyy eläinfysioterapeutti Heli Kapanen-Lappalaiselta Onttolasta, eli ihan melkein meidän nurkilta. Eka fysio kerta oli viime viikolla eli 20.2. Figo pääsi heti tutustumaan vesijuoksumattoon, eihän se koira itse sinne halunnut mennä, mutta sitten kun sinne nostettiin niin hyvin tyytyi osaansa. Namit eivät maistuneet herralle vielä alkuvaiheessa, mutta ensimmäisen kävelypätkän jälkeen alkoi jo kanat kelvata vaikka pitikin mokomassa laatikossa olla. Figo sai urheilla matolla n. 15 min, kolmessa pätkässä ja hyvin tuntui poika homman hoksanneen. Tämän lisäksi Figo sai laser-hoitoa alaselkäänsä, se kun luonnollisesti on jumissa kun etupää ei ole ihan mukana.

Toinen terapia oli 25.2, tällä kertaa ensin Figo sai alaselkäkäsittelyä ja sitten matolle talsimaan. Matolla oltiin taas yhteensä se vartti, mutta koira alkoi väsyä jo jotenkin aikaisemmin. On se kyllä kumma miten suuri ero koiran liikkumisella on tuon maton jälkeen, ekan kerran jälkeen vaikutus näkyi seuraavanakin päivänä vielä ja nyt jo tuntuu että Figon jalka pysyy jo paremmin mukana vaikka koira ravaa, aikaisemmin ravissa meni hyppy-vaihtoaskel-hyppy jne. Figo on nyt saanut olla irtikin lenkillä, ei koko ajan, vaan pätkissä, ja kyllä se oikeesti väsyy tuon jalan käyttämiseen sielläkin, loppulenkit on ihan suosiolla narun jatkona. Vähän ollaan jo tottista tehty, Figo on mm. hoksannu kosketusalustan tosi hyvin ja siinä ei mennyt kun pari toistoa! Jospa siitä tulee aivollinen vielä :)
Pitkänokka vesijuoksumatolla 25.2, kuva Heli Kapanen-Lappalainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti