Noppa

Noppa
Ketunpolun Kooky Dice

torstai 11. kesäkuuta 2015

Luovuttamisen aika, hyvästit Figolle



Ketunpolun Fearless Fellow
FIGO
4.3.2012 - 29.5.2015

"Narnian maailmanloppu on vasta seikkailujen alku, ja todellinen seikkailu odottaa iankaikkisuudessa."

Toukokuun alussa Figo alkoi taas ontua leikattua jalkaa. Ei auttanut lepo eikä jatkuvasti syötetty särkylääke. Perässä oli fisteli suunnilleen koko ajan ja tämä näkyi tuhrimisena. Sunnuntaina 24.5 huomasin että Figo nuoli kovin innokkaasti oikeaan takajalan varpaanveälejä, ensimmäinen ajatus oli tietenkin että fistelia on levinnyt sinnekin. Ja ikävä kyllä epäilys oli oikea. Isoimman anturan vieressä oli valkoinen. pehmeähkö möykky ja varpaanvälit sen näköiset kuin olisi päällimmäinen iho poistettu. Pesulla ja Protopicilla yritin tätäkin hoitaa, mutta ei apua tullut. Ja se tassu oli todella kipeä vaikka Figo yrittikin urheellista esittää. Ressukka ontui siis molempia takajalkojaan. Kun olisi ollut kyse vain yhdestä vaivasta niin olisi tilanne ollut edes vähän valoisampi.

Vielä 24.5 käytiin viimeiset hakutreenit, ja ne olikin Figolle myös tämän vuoden ensimmäiset. Ja kyllä koira nautti! Kaksi ukkoa sai etsiä, eteni hienosti radalla ja muisti miten ilmaistaan :) Minun pieni työmyyräni. Mutta kyllä se järki nyt tässä sai puhua ja perjantaina 29.5 oli sitten tosi raska päivä. Päivän aikana Figo oli kotona saanut grillata makkaraa ja käydä uimassa. Eläinlääkärin luona vielä käytiin koko perheen kanssa kävelemässä. Eläinlääkäri vielä vahvisti että tassussa oli juuri sitä samaa pirulaista kuin perässäkin. Kun Figo oli rauhoitettu, otettiin siitä vielä verinäyte Hannes Lohen geenitutkimukseen, toivottavasti siitä joskus olisi jollekin muulle hyötyä! Eläinlääkäri oli todella mukava ja sanoi että päätös oli aivan oikea. Nyt on Figolla vihdoin kivuton olla. Vaikka ikävä on kova, tiedän että näin on parempi. 

Beo on ihan ihmeissään, se ei ole koskaan ollut ainut koira, varmaan on siitä joskus haaveillut, mutta nyt ei taida ihan tyytyväinen ollakaan. Ensin selvästi etsi Figoa pari päivää, ja nyt ei sitten haluaisi olla hetkeäkään yksin ulkona, iltapissallekin pitää koira suunnilleen työntää ovesta ulos..