Noppa

Noppa
Ketunpolun Kooky Dice

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Luva, RTK1, toko Alo1 ja BH

Siinäpä meidän kahden kuukauden saalis :)


Agility aloitettiin kotikisoissa 27.5 eli päivää ennen Nopan 2 v synttäreitä. Heti ensimmäisellä radalla saatiin hieno 0 aikaiseksi ja sijoitus 2. ja se oli se ensimmäinen LUVA sitten. Koira ei ollut niin vauhdikas kuin yleensä koska ressukka säikähti kuulutuksia ennen omaa ratavuoroaan ja oli radalla vähän varuillaan. Ohjaajalle tämä oli helpotus kun koira mennytkään kuin ohjus pitkin kenttää. Seuraavat radat olivatkin sitten hyllyjä, mutta kontaktit menivät kautta rantain hienosti, nythän meillä on alastulolla se pysähtyminen vaikka ohjaaja haaveili juoksukontakteista ja tuli lopulta järkiinsä. 
Seuraavat kisat olivat JOA:n hallissa Liperissä 10.6, tulokset hyl, 5 ja 5. Ensimmäisellä radalla Noppa meni keinun tavallista reippaammin ja sen jälkeen ei enää meinannut uskaltaa puomille mennä, siinä meni tovi kun houkuttelin yli mutta lopulta siitä selvittiin eikä kontakteilla ollut ongelmaa sen jälkeen. Seuraavalla radalla putosi rima ja sijoitus oli 2 ja sitten hyppyradalla mentiin renkaasta ohi ja sijoitus 3. 

Rallytokoa tehtiin toukokuussa JOA:lla tuloksella 93, yhden liikkeen uusin ja sitten Lieksassa 17.6 tuloksella 87 pistettä ja Rtk1. Siinä inhottava laji että ohjaajasta nuo pisteen menetykset johtuvat.. Kuvat Joan kokeesta.

Ensimmäiset tokokokeet koittivat sitten 19.6 Kerimäellä, tuomarina Salme Mujunen ja kenttänä nurmi jossa ei ole hirveesti treenattukaan. Koiralla ei tahtonut vire pysyä ihan kohdillaan, noutokapulan pudotti ja sivuille siirtymisissä haukahduksia, sellaista pientä. Hypyn kiersi, oli keskittyminen pienellä jo niin herpaantunut että katseli ihan muualle ja ohi mentiin niin että heilahti. Onhan tässä vielä hieman treenattavaa, mutta ykkönen on ykkönen.

Paikallaolo 10
Seuraaminen 9
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 9
Noutokapulan pito 7
Kauko-ohjaus 9
Hyppy 0
Kokonaisvaikutus 8
Pisteet 162. ALO1 ja sijoitus 2.

BH-koe käytiin 23.7 Linnunlahden kentällä Joensuussa. Tottiksessa alkoi koira vähän hyytyä seuraamisissa ja vapaana seuraamisen ekalla suoralla jäi jo tekemään jääviä taakseni, piti ihan lisäkäsky antaa! Henkilöryhmässä vähän säpsähti, olisi ehkä voitu tätäkin treenata enemmän. Luoksetulossa vinosti eteen mutta sivulle siirtymässä ei haukahtanut! Mahtavaa :) Paikallaolo meni tosi hienosti, huolimatta siitä että kenraalitreeneissä samalla kentällä pomppi jatkuvasti ylös.. Kaupungilla ei ongelmaa ja läpihän se sitten meni.  

On tämä kyllä oikeesti niin kivaa kun on vaihteeksi ehjä koira jonka kanssa voi touhuta! Noppakin oppii asioita hirmuista vauhtia ja välillä itsekin ällistyn että miten se tuon voi osata. Seuraavaksi olisi sitten taas aksakisat edessä ja muuten sitten pitäisi alkaa ammuskella enemmän ja harjoitella niitä pk-esteitä jos joskus sillä puolella päästäisiin starttaamaan. Jotenkin se metrin este vain on niin iso peikko ohjaajalle..