Noppa

Noppa
Ketunpolun Kooky Dice

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Polvivammaisten määrä on vakio

Figon ontuma rasituksessa jatkui, joten lääkärillehän se tie vei. Jalassa ei ole mitään tyypillisiä polvivamman oireita, polvi ei ole turvonnut eikä siinä ole nestettä,polvi ei myöskään anna "periksi" ja ne kuvathan olivat myös siistit. Ontuminen kuitenkin on nivelperäiseltä vaikuttavaa, koira vetreytyy jonkun aikaa liikuttuaan. Figolle laitettiin 12.4 rauhoituksessa kortisonipiikki suoraan polveen, itselle jo tuttu operaatio kun Jokelle tehtiin sama viime vuonna. Viikonlopun yli Figo sai popsia Norocarppia ja maanantaina 15.4 oli jo lupa aloittaa tavallinen remmilenkkeily. Niinhän siinä kävi että oireet katosivat, nyt on kyllä ihana katsoa neljällä jalalla liikkuvaa koiraa, kyllä se ravikin voi näyttää kauniilta! Kortisonin vaikutus kestää n. 3 viikkoa ja nyt tietenkin toivotaan että oireet eivät sitten palaa. Jos ja kun oireet palaavat, pitäisi päättää mitä tehdään. Lääkäri suositteli ehdottomasti tähystystä jotta selviäisi mikä siellä polvessa on vialla. Toinen vaihtoehto on lähteä suoraan kokeilemaan kantasoluhoitoa. Kantasoluhoidon huono puoli on se, että varsinainen syy jää silloin epäselväksi. Katsotaan nyt miten tässä käy, ei oikein muuta voi kun odotella peukut pystyssä ja yrittää estää Figo rikkomasta itseään yhtään enempää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti